Eilen kun oli aidsin vastainen päivä, musiikkitelevisiosta tuli ohjelmaa aiheeseen liittyen, jonka nauhoitin. Nyt kun katsoin sitä, ärsyynnyin suuresti, kun ohjelmassa eräs yhdysvaltalainen mies totesi näin:"jotkut mainostavat tulevansa ghetosta tai muista kamalista olosuhteista.. Asu sillan alla, asu täällä kaksi vuotta. Sen jälkeen voit sanoa, että elämä on kovaa."
En sano, että sillan alla asuvan elämä ei olisi kovaa. Vihaan vain sitä, että pitää ruveta jotenkin kilpailemaan, että kumman elämä on rankempaa. Vaikka kaksi ihmistä olisi kokenut saman asian, ei se silti tarkoita, että he tuntisivat samoin! Kaikki me koetaan asiat eri tavalla!!
Esim. Kun itse olen menettänyt melkein kaikki rakkaani kuolemalle, en ehkä enää niin suuresti järkyty, kun taas joku kuolee. Jotenkin siihen on vain liikaa tottunut. Pointtini kuitenkin on, että vaikka minä en siitä enää, ikävä kyllä, osaa niin pahasti enää järkyttyä, ei se tarkoita etteikö joku toinen voisi siitä järkyttyä!
Ja mielestäni tämä on täysin sallittua! Vihaan tuota ajatusta, että jos on kaksi ihmistä, joilla molemmilla on eri tavoilla ollut rankka elämä, että nämä kaksi alkavat verrata elämiään, että voi voi kun mulla on noin ja noin paljon rankempi elämä ollut.
Ihan kuin se olisi oikeasti, joku ylpeyden aihe, että on ollut rankka elämä. Voin suoraan sanoa, että ei ole!
7 kommenttia:
Todella hyvin kuvailtu ja niin totuuden omaista. Eräs ystäväni alkoi pätemään että miks kuvittelen että mulla ei oo KAIKKI hyvin, koska saan kuulemma kaiken minkä haluan, mulla on molemmat vanhemmat, ei ole rahasta pulaa... Ehkä ulkoisesti se voikin näyttää hyvältä, mutta esimerkiksi jos mulla on itseni kanssa suuria ongelmia, ne silloin vaikuttavat hyvin paljon. En tiedä miksi, mutta osaan näyttää ihmisille että kaikki asiat olisivat hyvin. Mutta kun mainitsen, että ei ole, ne menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta kun mulle kerrotaan miten kamalaa on olla, ei mulla saa olla mitään vastaan sanomista, vaan mun pitää sääliä ja kehua. Sori nyt tällainen avautuminen, mutta tuo kirjoituksesi iski kyllä todella hyvin!!
Mä olen niin samaa mieltä !
Ei kipua ja tuskaa voi verrata, jokainen ihminen on erilainen, joten jokainen ihminen kokee jokaisen tilanteen eritavalla.
Kun minä menetin isoveljeni, se oli mulle maailman kovin paikka, vieläkin itken hänen peräänsä vähintää viidesti viikossa, vaikka kuolemasta on jo vuosia. Pikkuveljeni sitten taas ei ole koskaan sanonut surevansa tai ikävöivänsä edesmennyttä veljeämme.
Me jokainen suremme ja 'kärsimme' omalla tavallamme, eikä niitä saisi missään tilanteissa verrata.
Kiva kuulla kyllä sinunkin taustojasi että ei todellakaan haitannut :p Etelä-Suomessapäin asun. Inhottavia vaan tällaiset asiat, tiedä mikä on mennyt sitten niin vikaan..Raivostuttaa itseänikin tuo vertailu, ei tunteita voi verrata koska jokainen tuntee ja kokee asiat eri tavalla. Hirveintä asiasta tekee juurikin se että aletaan vähätellä ja mitätöidään toisen ongelmat, koska "eiväthän ne ole mitään sen ja sen rinnalla". Ja vaikkeivat jossain tilanteessa olisikaan, ei silti pitäs jättää vaan huomiotta tiedä miten suureksi se "pieni ongelma" vielä kehittyy.
Ei mitään, kiva kun avauduit! Kiva huomata et muut kokee tän asian samalla tavalla ku mä!
Puhuit muuten Emee niin asiaa!
hopealusikka:totta puhut sinäkin! Ja kannattaa tosta blogi asiasta kirjoittaa bloggeriin, et mikä on ongelma kun tuollaista tapahtuu?
esitätte kaikki loistavia pointteja! Mukava huomata, että te edes ymmärrätte mun pointin! Surullista silti, että niin moni on ymmärtämättä.
Lähetä kommentti