Olen niin poikki. Kirjaimellisesti poikki. Se siitä ilman lääkkeitä pärjäämisestä. Avokki menetti hermonsa, kun ei pysty nukkumaan mun vieressä kun riuhdon, potkin ja lyön yhtäkkiä unissani. Eikä meinaa saada mua hereil.. Että joo. Lääkkeiden kanssa ollessa ei sentää ollut painajaisia.
Koulussa on mennyt tähän mennessä ihan hyvin. Kaikkien muiden kanssa tulen tosi hyvin juttuun paitsi yhden joka on selkeästi niin lapsi henkisesti, että ei pysty ajattelemaan yhtään muita tai miten hänen tekonsa vaikuttavat muihin. No kukin tavallaan. Ja ehkä tämäkin ihminen tuosta vähän kasvaa. Ehkä. Meidän luokalla on yksi tyttö joka on selkeästi ihastunut muhun ja kokee oikeudekseen lääppiä koko ajan. Olenkin yrittänyt miettiä miten tehdä selväksi, että en ole kiinnostunut vaikka olenkin bi. En ymmärrä tuota tapaa, että vaikka paikalla olisikin kaksi biitä niin tarkoittaako se muka, että toisella on automaattisesti oikeus lääppiä toista? Huoh. Ihmiset.
Ensi viikosta pitäisi tulla kivempi kuin tästä tänään päättyvästä. Olis kaikkea kivaa tiedossa mutta jaksanko olla hereillä, se onkin toinen juttu.. :(
Aloitin koulupsykologilla muuten taas, se yrittää parantaa mut miasta ja muista huonoista tavoista puhumalla. Katsoo mitä tästä tulee.
