"Olemme mitä valitsemme olevamme." -tuntematon-
Vuoden 2010 lupauksiani:
*En anna enää ihmisille mahdollisuutta, jotka ovat minua jo useampaan otteeseen loukanneet.
Tämä päivä päättyi taas itkemiseen, kun petyin rikottuihin lupauksiin.
*Rajoitan alkoholin käytön kahteen kertaan viikossa. On tilanne mikä tahansa.
*Laihdutan vähintään puoli kiloa viikossa, ensimmäisen vuoden puoliskon ajan. Pakotan itseni liikkumaan. Pakotan itseni elämään ja liikkumaan taas niinkuin ennen.
Ennen liikuin päivässä 20 000 askelta ja lisäksi pyöräilin päivittäin väh. 5km. Enkä syönyt pahemmin mitään. Tällaiseen elämään haluaisin takaisin.
Kuulostaa miten naurettavalta tahansa. Haluaisin alkaa taas liikkumaan. Että elämässä olisi syy miksi herätä aamuisin. Miksi lähteä sängystä liikkeelle ja ulos. Niinkuin esim ala- ja yläasteella oli. Että oli pakko nousta aamulla ja lähteä kouluun, kouluun lähties tuli liikuttua. Sanoin koulussa. Kaipaan sitä että kun kouluun oli vielä kiva mennä. Kun ei ahdistanut koko ajatus koko koulusta. Kun vielä oli kavereita kaikkialla. Tuntuu että puolet elämästäni on hävinnyt johonkin ja nyt taistelen niistä pienistä muruista jotka on vanhaa ja tuttua. Jolloin olin onnellinen.
*Joten yksi lupaus mitä aion elämässä lisäksi tehdä on että mä ajan elää omaa elämää. En valita vaikka muut olisivatkin kaikkia päätöksiäni vastaan. Tärkeintä on että MINÄ OLEN ONNELLINEN. Silloin osaan tehdä myös muut läheiseni onnelliseksi.
*Alan elämään taas. Vaati se sitten mitä tahansa, sitä alan kuitenkin taas pitkästä aikaa tehdä. Keskityn edes hetken siihen, että olen minä. Pitkästä aikaa.
*Yritän lakata elämästä ja hoitamasta muiden asioita. Enhän minä osaa omiakaan asioitani hoitaa joten miten voisin yrittää auttaa todella muiden asioiden hoidossa.
En nyt muista mitä muita lupauksia mun piti tehdä. Käyn lisäämässä niitä jos jotain tulee mieleen.
Yksi lukijoistani on poistunut. En tiedä miksi mutta kai johtui siitä etten ole tarpeaksi mielenkiintoinen. Surullista mutta ehkä hän oletti tekstieni olevan enemmän angstia siitä kun kaikki menee pieleen tai jotain.
No kuitenkin nyt olisi tavoite saada siihen ettei olisi enää syytä angstata siitä kuinka perseestä kaikki on ja miten en osaa mitään.
Minähän osaan. Minähän pystyn.
Olisi kiva jos joku teistä lukijoista tai satunnaisista lukijoista uskoisi näihin kanssa. Tarvitsisin tukea että onnistun päätöksissäni. Apua?
tiistai 29. joulukuuta 2009
maanantai 21. joulukuuta 2009
Anna lapselle tipaton joulu.
Olen jo useamman vuoden asunut poissa perheeni luota. Asuessani vanhempieni luona, he molemmat kärsivät alkoholismista ja oikeastaan kärsivät tai siis sairastavat sitä edelleen. Olen yrittänyt irroittaa itseni tästä kaikesta. Etten stressaisi ja olisi niin huolissani heistä, kun tiedän etteivät osaa olla juomatta. Isäni kuitenkin oli tipattomalla tässä jo useamman kuukauden, mutta nyt kun puhuin äitini kanssa, sain kuulla isän taas ratkenneen juomaan. YLLÄTYS YLLÄTYS.
Jostain syystä en jaksa enää edes yllättyä tuosta. Enemmän yllätyn jos he eivät joisi.
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että pikkusiskoni asuu vielä kotona. Lisäksi perheessämme on kolme koiraa. Olen äärimmäisen huolissani siitä, millainen joulu perheelleni jälkeen tulee, kun vanhemmat ovat vain humalassa. Äitini ei ehkä niin pahasti ole mutta, todennäköisesti hän on taas niin lääkkeissä, että herää joskus klo.16-17 aikaan ja alkavat sitten isän kanssa sähläämään.
"Älä juo tota juttuu,
Kun mä nään mitä sä teet muhun sattuu.
Ei ei älä juo unta juttuu,
Kun mä nään miten sä meet muhun sattuu.
Kun sä et tiedä mitä on kohtuus.
Vedät sitä niinku viimeistä lohtuus..
.. Jollet osaa ajaa,
Älä hyppää rattiin.
Jollet osaa uida,
Älä mene mereen.
Jukka-poika hakkaa tän nyt sun kalloon:
Jollet osaa juoda,
ÄLÄ TARTU PULLOON!"
-Soul captain band: älä juo tota juttuu-
Alkoholitonta ja mukavaa joulua kaikille. Ottakaa rauhallisesti.
Jostain syystä en jaksa enää edes yllättyä tuosta. Enemmän yllätyn jos he eivät joisi.
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että pikkusiskoni asuu vielä kotona. Lisäksi perheessämme on kolme koiraa. Olen äärimmäisen huolissani siitä, millainen joulu perheelleni jälkeen tulee, kun vanhemmat ovat vain humalassa. Äitini ei ehkä niin pahasti ole mutta, todennäköisesti hän on taas niin lääkkeissä, että herää joskus klo.16-17 aikaan ja alkavat sitten isän kanssa sähläämään.
"Älä juo tota juttuu,
Kun mä nään mitä sä teet muhun sattuu.
Ei ei älä juo unta juttuu,
Kun mä nään miten sä meet muhun sattuu.
Kun sä et tiedä mitä on kohtuus.
Vedät sitä niinku viimeistä lohtuus..
.. Jollet osaa ajaa,
Älä hyppää rattiin.
Jollet osaa uida,
Älä mene mereen.
Jukka-poika hakkaa tän nyt sun kalloon:
Jollet osaa juoda,
ÄLÄ TARTU PULLOON!"
-Soul captain band: älä juo tota juttuu-
Alkoholitonta ja mukavaa joulua kaikille. Ottakaa rauhallisesti.
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
"Kumpi meistä on vahvempi - minä vai ne ikävät muistot joita kannan mielessäni?"
-Marja-Leena Lempinen: punainen lumme-
Tänään on taas alkanut menneisyys ahdistamaan. En jotenkin ymmärrä sitä, kun muut jotenkin tuntuu selviävän niistä demoneistaan. Siis käytyään omat taistelunsa asiaan liittyen, mutta kuitenkin selviävät niistä niin, etteivät ne palaa ennen kuin jotain vastaavaa tapahtuu uudestaan. Miten he onnistuvat tässä? Vai esittävätkö he vain? Vai olenko minä ainoa pipipää, kun ei osaa menneisyydestään päästää irti niin, että asioista selviäisi?
Haluaisin alkaa harrastaa taas valokuvausta. Yritin ottaa pari yötä sitten kuvia metsästä jossa katuvalot loivat lumeen kauniita varjoja.
Eihän niistä sitten oikein mitään tullut. Ostin alle vuosi sitten uuden kameran, johon olen muuten ollut täysin tyytyväinen. Ihmisistä ja eläimistä on saanut aivan loistavia kuvia, missä tahansa valossa. Jotenkin oletin silloin, että se toimisi luonnossa.
En sitten tiedä jos en osannut *mukamas* oikeaa salamaa valita tai jotain mutta kuitenkin. Haluaisin kunnon kameran näin ollen, tai ainakin kameran jota jaksaisin opetella käyttämään kunnolla.
"Lutunen oli sanonut, ettei uskaltaisi asettaa itseään alttiiksi keskustelupalstoilla samoin kuin hän. Se ei tiennyt, että hän pingotti paljon enemmän kavereiden seurassa. Mitä vähemmän ne tiesivät, sitä vähemmän ne pystyivät satuttamaan. Nettituttavuuksille voi olla kaukaa oma itsensä, niitä ei tarvinnut päästää kosketusetäisyydelle."
Tämäkin lainaus on samasta kirjasta kuin tuolla tekstini alussa oleva. Eli Marja.Leena Lempisen kirjasta nimeltä punainen lumme. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kirjalta.
Huomasin tässä myös, että olen hirveän huolissani ystävistäni, jotka tunnen vain netin kautta. Monella heistä on nyt joulun alla tullut ero pitkäaikaisistakin suhteista. Erään kihlattu mm jätti hänet tekstiviestillä. Sormus tulee kuulemma postissa perästä. Ahdistaa heidän puolestaan ja haluaisin auttaa heitä jos vain voin. Silti olen tyytyväinen, että tunnen heidät vain netin kautta, että he eivät tarkkaa osoitettani tiedä ja voi näin ollen tulla lohdutusta hakemaan ihan face-to-face.
Netissä voin heitä lohduttaa, mutta jos he sanovat jotain outoa tai jotain mihin en osaakkaan vastata, voin vain poistua paikalta. Kaikki tuttuni tekevät sitä, siis etteivät sano jos lähtevät netistä kesken juttelun ja itse inhoan sitä kun jää itse sitten langoille huhuilemaan. Tämä paha tapa on kuitenkin tarttunut minuunkin.
-Marja-Leena Lempinen: punainen lumme-
Tänään on taas alkanut menneisyys ahdistamaan. En jotenkin ymmärrä sitä, kun muut jotenkin tuntuu selviävän niistä demoneistaan. Siis käytyään omat taistelunsa asiaan liittyen, mutta kuitenkin selviävät niistä niin, etteivät ne palaa ennen kuin jotain vastaavaa tapahtuu uudestaan. Miten he onnistuvat tässä? Vai esittävätkö he vain? Vai olenko minä ainoa pipipää, kun ei osaa menneisyydestään päästää irti niin, että asioista selviäisi?
Haluaisin alkaa harrastaa taas valokuvausta. Yritin ottaa pari yötä sitten kuvia metsästä jossa katuvalot loivat lumeen kauniita varjoja.
Eihän niistä sitten oikein mitään tullut. Ostin alle vuosi sitten uuden kameran, johon olen muuten ollut täysin tyytyväinen. Ihmisistä ja eläimistä on saanut aivan loistavia kuvia, missä tahansa valossa. Jotenkin oletin silloin, että se toimisi luonnossa.
En sitten tiedä jos en osannut *mukamas* oikeaa salamaa valita tai jotain mutta kuitenkin. Haluaisin kunnon kameran näin ollen, tai ainakin kameran jota jaksaisin opetella käyttämään kunnolla.
"Lutunen oli sanonut, ettei uskaltaisi asettaa itseään alttiiksi keskustelupalstoilla samoin kuin hän. Se ei tiennyt, että hän pingotti paljon enemmän kavereiden seurassa. Mitä vähemmän ne tiesivät, sitä vähemmän ne pystyivät satuttamaan. Nettituttavuuksille voi olla kaukaa oma itsensä, niitä ei tarvinnut päästää kosketusetäisyydelle."
Tämäkin lainaus on samasta kirjasta kuin tuolla tekstini alussa oleva. Eli Marja.Leena Lempisen kirjasta nimeltä punainen lumme. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kirjalta.
Huomasin tässä myös, että olen hirveän huolissani ystävistäni, jotka tunnen vain netin kautta. Monella heistä on nyt joulun alla tullut ero pitkäaikaisistakin suhteista. Erään kihlattu mm jätti hänet tekstiviestillä. Sormus tulee kuulemma postissa perästä. Ahdistaa heidän puolestaan ja haluaisin auttaa heitä jos vain voin. Silti olen tyytyväinen, että tunnen heidät vain netin kautta, että he eivät tarkkaa osoitettani tiedä ja voi näin ollen tulla lohdutusta hakemaan ihan face-to-face.
Netissä voin heitä lohduttaa, mutta jos he sanovat jotain outoa tai jotain mihin en osaakkaan vastata, voin vain poistua paikalta. Kaikki tuttuni tekevät sitä, siis etteivät sano jos lähtevät netistä kesken juttelun ja itse inhoan sitä kun jää itse sitten langoille huhuilemaan. Tämä paha tapa on kuitenkin tarttunut minuunkin.
perjantai 18. joulukuuta 2009
"It's my life/It's now or never./I ain't gonna live forever./I just wanna live while I'm alive./
My heart is like an open highway./Like Frankie said, "I did it my way"/I just wanna live while I'm alive/'cause it's my life"
-Bon jovi: It's my life-
Tänään on ollut hyvin toisaalta väsyttävä, toisaalta hyvin aikaansaava päivä.
Otin viime yönä lääkkeet jo puoli yhdeksältä kun ajattelin, että saisin sitten nukuttua ajoissa. Eihän ne lääkkeet sitten vaikuttaneet ja nukuin vasta kahden aikoihin. Heräilin koko yön painajaisista ja olin aamulla aivan tolkkuttoman väsynyt, kun kello herätti seitsemältä.
Join sitten 0.5litraa vettä ja lähdin aamukävelylle. Kävelin -20asteessa sitten peräti 5km lenkin.
Sitten tulin kotiin ja sähläsin pari tuntia jotain kunnes oli aika lähteä sairaalaan. Kävelin sinnekkin ja laskeskelin, että tämän päivän ulkona kävely saldoksi tuli sitten 8,2km. Mistä olen tyytyväinen.
Sairaala reissun jälkeen palasin kotiin ja tein joulusiivouksen. Vihdoin. En siis yleensä siivoa erikseen juuri joulua varten mutta nyt päätin niin tehdä. Nyt onkin iloinen olo, vaikka olen väsynyt nukuttuani niin vähän ja siivottuani koko päivän.
"Minä muuraan sydämeni umpeen,/hautaan tunteeni kuoppaan./Opetellaan alusta aloittamaan,/opetellaan anteeksi antamaan./Ei revitä vanhoja haavoja,/ei käännetä veistä haavassa./On aika kääntää sivua,/on aika jatkaa matkaansa."
-Raaka aine:Miehen työ-
My heart is like an open highway./Like Frankie said, "I did it my way"/I just wanna live while I'm alive/'cause it's my life"
-Bon jovi: It's my life-
Tänään on ollut hyvin toisaalta väsyttävä, toisaalta hyvin aikaansaava päivä.
Otin viime yönä lääkkeet jo puoli yhdeksältä kun ajattelin, että saisin sitten nukuttua ajoissa. Eihän ne lääkkeet sitten vaikuttaneet ja nukuin vasta kahden aikoihin. Heräilin koko yön painajaisista ja olin aamulla aivan tolkkuttoman väsynyt, kun kello herätti seitsemältä.
Join sitten 0.5litraa vettä ja lähdin aamukävelylle. Kävelin -20asteessa sitten peräti 5km lenkin.
Sitten tulin kotiin ja sähläsin pari tuntia jotain kunnes oli aika lähteä sairaalaan. Kävelin sinnekkin ja laskeskelin, että tämän päivän ulkona kävely saldoksi tuli sitten 8,2km. Mistä olen tyytyväinen.
Sairaala reissun jälkeen palasin kotiin ja tein joulusiivouksen. Vihdoin. En siis yleensä siivoa erikseen juuri joulua varten mutta nyt päätin niin tehdä. Nyt onkin iloinen olo, vaikka olen väsynyt nukuttuani niin vähän ja siivottuani koko päivän.
"Minä muuraan sydämeni umpeen,/hautaan tunteeni kuoppaan./Opetellaan alusta aloittamaan,/opetellaan anteeksi antamaan./Ei revitä vanhoja haavoja,/ei käännetä veistä haavassa./On aika kääntää sivua,/on aika jatkaa matkaansa."
-Raaka aine:Miehen työ-
torstai 17. joulukuuta 2009
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
tiistai 15. joulukuuta 2009
maanantai 14. joulukuuta 2009
Claire Richards
Katson ohjelmaa entisestä Steps laulajasta Claire Richardsonista. Steps aikoina hän oli kokoa 34 ja erottuaan bändistä, hän lihoi jopa 105kiloiseksi.
Ohjelma kertoo hänen taistelustaan laihuuteen. Tai no oikeammin sanottuna, hän pyrkii laihtumaan kokoon 38 häitään varten.
Ja ohjelmassa oli mielenkiintoinen paikka se, kun hän päätti lähteä skotlantiin viikoksi laihdutusleirille. Maksoi joku 1600e (ilmeisesti se) viikko.
Sielä hän kuntoili päivässä 8tuntia joka poltti jopa 5000kilokilokaloria päivässä. HALUAN tuonne. Hän pudotti kaksi kiloa viikossa ja sai lihasmassaa lisää.
Hän laihtui 8kuukaudessa huikeat 41kiloa sekä vyötärönympäryksestään 24senttiä. Loppupaino oli 66.5kg.
Olisinpa minäkin rikas ja julkkis niin voisin mennä tuollaiseen laihdutusleiriin;)
Ohjelma kertoo hänen taistelustaan laihuuteen. Tai no oikeammin sanottuna, hän pyrkii laihtumaan kokoon 38 häitään varten.
Ja ohjelmassa oli mielenkiintoinen paikka se, kun hän päätti lähteä skotlantiin viikoksi laihdutusleirille. Maksoi joku 1600e (ilmeisesti se) viikko.
Sielä hän kuntoili päivässä 8tuntia joka poltti jopa 5000kilokilokaloria päivässä. HALUAN tuonne. Hän pudotti kaksi kiloa viikossa ja sai lihasmassaa lisää.
Hän laihtui 8kuukaudessa huikeat 41kiloa sekä vyötärönympäryksestään 24senttiä. Loppupaino oli 66.5kg.
Olisinpa minäkin rikas ja julkkis niin voisin mennä tuollaiseen laihdutusleiriin;)
lauantai 12. joulukuuta 2009
Perjantai illan huumaa sekä opetuksia
Tapasin eilen tuttuni, joka on minua arvostellut läskiksi ja lihavaksi. Olen itse katsonut niin että hän olisi laiha.. Väittää pukeutuvansa koon 34paitoihin ja housuihin.
Eilen sitten tulin tajunneeksi, että ei hän ole todellakaan kokoa 34, sitä lähelläkään. Itse käytän tällä hetkellä koska olen näin iso, koon 40 vaatteita. Ja mitä katsoin tätä tuttuani, hänen kuuluisi käyttää koon 38vaatteita. Ja huomasin, että hän ei todellakaan käytä sen kokoisia vaatteita mitä kuuluisi.
En ymmärrä ihmisiä jotka uskottelevat itselleen olevansa laihoja sillä perusteella, et saavat väkisin tungettua jotkut housut esim päälleen kun nappi on irtoamaisillaan ja ei meinaa päästä istumaan niissä housuissa.
En ymmärrä ihmisiä ja heidän vaatteitaan nykyään. Mikseivät ihmiset osaa käyttää oikean kokoisia vaatteita?
Eilen sitten tulin tajunneeksi, että ei hän ole todellakaan kokoa 34, sitä lähelläkään. Itse käytän tällä hetkellä koska olen näin iso, koon 40 vaatteita. Ja mitä katsoin tätä tuttuani, hänen kuuluisi käyttää koon 38vaatteita. Ja huomasin, että hän ei todellakaan käytä sen kokoisia vaatteita mitä kuuluisi.
En ymmärrä ihmisiä jotka uskottelevat itselleen olevansa laihoja sillä perusteella, et saavat väkisin tungettua jotkut housut esim päälleen kun nappi on irtoamaisillaan ja ei meinaa päästä istumaan niissä housuissa.
En ymmärrä ihmisiä ja heidän vaatteitaan nykyään. Mikseivät ihmiset osaa käyttää oikean kokoisia vaatteita?
torstai 10. joulukuuta 2009
ruokailut
tajusin juuri, että olen oikeasti syönyt viimeksi viime sunnuntaina. Muuten olen tähän päivään asti elänyt yhdellä paketilla nuudeleita, ei mausteita eikä mitään muuta. Tänään poljin ekaa kertaa tällä viikkolla pyörällä. Vedin neljän kilometrin lenkin ja en ollut juonut kuin 2,5litraa vettä ennen sitä niin yhtäkkiä tuntui 3.5km jälkeen siltä että nyt lähtee taju. Sitä itse ajattelin että enää 500metriä. Ei ole paha, kohta kotona. Ja seuraavaksi heräsin maasta makaamasta kun joku nuori tyttö oli kumartunut ylle ja käski mennä sairaalaan. Olin kuulemmma lyönyt pahasti pääni. Yritin siinä jotain vaan sanoa ja lähdin sikanolona polkemaan kotiin. On tuo nyt noloa että en pysty liikenteessä tällä rasva määrällä kulkemaan ilman että taju lähtee lenkillä. En halua edes ajatella mitä tällä alueella ajatelleaan musta kun pyörryn maahan. Varmaan, että sen siitä saa ku on noin läski ettei voi edes polkupyörällä kulkea.
Sain muuten kuulla, että äitini oli järjestänyt perheillallisen maanantaina. Minut he olivat vain sattuneet unohtaa kutsua paikalle. Kai äitini ajatteli, että turha minua on kutsua syömään, kun tätä rasvavarastoa löytyy omasta takaa jo tarpeeksi.
Sain muuten kuulla, että äitini oli järjestänyt perheillallisen maanantaina. Minut he olivat vain sattuneet unohtaa kutsua paikalle. Kai äitini ajatteli, että turha minua on kutsua syömään, kun tätä rasvavarastoa löytyy omasta takaa jo tarpeeksi.
elämän opetuksia
licoln heightsissa tänään se sanottiin. "musta sanottiin, ettei musta tule koskaan mitään, mutta olen nähnyt kasvien kasvavan asfaltin läpi."
Miksi musta ei voisi tulla jotain? Vaikka mun lähtökohdat on huonot? Eikö se ole kiinni siitä, miten niillä korteilla pelaa. Ei siitä mitkä kortit jaetaan?
Kaikesta huolimatta, olen niin väsynyt. En ole nukkunut kahteen vuorokauteen kuin yhteensä 5tuntia,vaikka olen ottanut unilääkkeet ajoissa. Ne eivät vain vaikuta. Saan n.4-5tuntia lääkkeen otosta unta jonka jälkeen nukun korkeintaan 5-6tuntia.
Mutta lincoln heights on ihana sarja! Haluan sellaisen suhteen kuin niillä kahdella nuorella jonka nimeä en nyt muista. Kuitenkin ihana<3
Miksi musta ei voisi tulla jotain? Vaikka mun lähtökohdat on huonot? Eikö se ole kiinni siitä, miten niillä korteilla pelaa. Ei siitä mitkä kortit jaetaan?
Kaikesta huolimatta, olen niin väsynyt. En ole nukkunut kahteen vuorokauteen kuin yhteensä 5tuntia,vaikka olen ottanut unilääkkeet ajoissa. Ne eivät vain vaikuta. Saan n.4-5tuntia lääkkeen otosta unta jonka jälkeen nukun korkeintaan 5-6tuntia.
Mutta lincoln heights on ihana sarja! Haluan sellaisen suhteen kuin niillä kahdella nuorella jonka nimeä en nyt muista. Kuitenkin ihana<3
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
kertokaa mielipiteenne!
Katsoin tänään sattumalta dr. philiä neloselta. Siinä käsiteltiin tällä kertaa nuorten pukeutumista. Tai siis nimenomaan n.11-17vuotiaiden nuorten tyttöjen pukeutumista.
Ymmärsin hyvin kyllä kaikkien pointteja, puolesta ja vastaan. Sielä tuli kuitenkin jotain ylilyöntejä puolesta ja vastaan. Kuten tämä, että äiti sai kamalan kriisin siitä, että 11vuotias käytti jossain amerikassa kesällä (tai ilmeisesti lämpimällä kelillä) hihatonta toppia. Kun ongelma oli, että lapsella näkyy rintaliivien olkaimet. En näe siinä mitään ongelmaa, että olkaimet näkyvät. Ottaen huomioon, että jos sulla on ihan mikä istuva/kireä paita päällä, sieltä näkyy rintaliivien muoto alta, eli kaikki kuitenkin tietävät että ne ovat päällä.
Ne olkaimet ei kuitenkaan ole vielä mitään, ainakaan mun mielestä. Mitä mieltä te olette?
Musta on kuitenkin eri asia nämä roiskeläppä hameet, joista näkyvät tyyliin stringit ja kankut hameen lyhyyden takia.
Ja ei, en sano ettei minihameita saisi käyttää. En todellakaan, itsekkin niitä käytän. (koostani huolimatta.) Vaan tarkoitan, että musta se on lähinnä mautonta, kun pitää olla liian lyhyt hame päällä. Siis että tavara näkyy. Hyi.
Ja toinen asia oli liian pienet vaatteet, johon tuossa ohjelmassa ei kiinnitetty lainkaan huomiota.
Siinä oli ihan nätti tyttö, jolla oli pitkähihainen kauluspaita päällä. Paita itsessään oli oikeasti jopa nätti ja sopi mielestäni tytölle. Ongelma oli vain se, että oli varmaan kaksi numeroa liian pieni paita kyseessä! Arviolta veikkaisin, että paita oli n. Kokoa 34 ja käyttäjä kokoa 40.
En ymmärrä, tuota asennetta mikä ihmisillä on. Siis tuo, että ihmiset eivät ymmärrä mikä vaate on sopivan kokoinen ja mikä ei. En tiedä itsekkään välttämättä, onko kaikki vaatteeni täsmälleen oikean kokoisia. Mutta se kun paidasta on napit irtoamassa, tai kun on napit niin kireällä että iho vilkkuu alta. Sitä en ymmärrä, että eikö ihmiset huomaa sitä, että paita on liian pieni?! Kävin juuri tutustumassa eräällä kuntosalilla, jossa minulle kertoi salista eräs nuori nainen. Hän oli oikeasti ihan nätti jopa. Mutta se, kun rintojen kohdalla olevat napit olivat juuri sen näköiset että ihme kun on kiinni saatu.. Lähinnä säälitti tyttö tässä tilanteessa.
En ymmärrä miksei ihmiset ymmärrä, kauluspaitojen kohdalla jossa se on niin helppo huomata, kun laittavat paidan päälleen ja nappien välistä vilkkuu ihoa! Eikö siinä tajua, että paita on liian pieni? Ei ilmeisesti, kun kuntosalilla asti ihmiset pukeutuvat tuollaisiin liian pieniin vaatteisiin!!
Nyt unohtui mitä mun piti lisäks kirjottaa, mut voin tulla kohta lisää sen ku muistan asian.
Mut kertokaa mielipiteitänne, miten nuorten tyttöjen kuuluu saada mielestänne pukeutua sekä millaiset vaatteet sopivat minkäkin ikäisille naisille ja mitä mieltä olette, minkä kokoisia vaatteita kuuluisi ihmisten käyttää. Eli minkä kokoiset vaatteet ovat oikean kokoisia ja miten oikean kokoiset vaatteet tunnistaa?
Ymmärsin hyvin kyllä kaikkien pointteja, puolesta ja vastaan. Sielä tuli kuitenkin jotain ylilyöntejä puolesta ja vastaan. Kuten tämä, että äiti sai kamalan kriisin siitä, että 11vuotias käytti jossain amerikassa kesällä (tai ilmeisesti lämpimällä kelillä) hihatonta toppia. Kun ongelma oli, että lapsella näkyy rintaliivien olkaimet. En näe siinä mitään ongelmaa, että olkaimet näkyvät. Ottaen huomioon, että jos sulla on ihan mikä istuva/kireä paita päällä, sieltä näkyy rintaliivien muoto alta, eli kaikki kuitenkin tietävät että ne ovat päällä.
Ne olkaimet ei kuitenkaan ole vielä mitään, ainakaan mun mielestä. Mitä mieltä te olette?
Musta on kuitenkin eri asia nämä roiskeläppä hameet, joista näkyvät tyyliin stringit ja kankut hameen lyhyyden takia.
Ja ei, en sano ettei minihameita saisi käyttää. En todellakaan, itsekkin niitä käytän. (koostani huolimatta.) Vaan tarkoitan, että musta se on lähinnä mautonta, kun pitää olla liian lyhyt hame päällä. Siis että tavara näkyy. Hyi.
Ja toinen asia oli liian pienet vaatteet, johon tuossa ohjelmassa ei kiinnitetty lainkaan huomiota.
Siinä oli ihan nätti tyttö, jolla oli pitkähihainen kauluspaita päällä. Paita itsessään oli oikeasti jopa nätti ja sopi mielestäni tytölle. Ongelma oli vain se, että oli varmaan kaksi numeroa liian pieni paita kyseessä! Arviolta veikkaisin, että paita oli n. Kokoa 34 ja käyttäjä kokoa 40.
En ymmärrä, tuota asennetta mikä ihmisillä on. Siis tuo, että ihmiset eivät ymmärrä mikä vaate on sopivan kokoinen ja mikä ei. En tiedä itsekkään välttämättä, onko kaikki vaatteeni täsmälleen oikean kokoisia. Mutta se kun paidasta on napit irtoamassa, tai kun on napit niin kireällä että iho vilkkuu alta. Sitä en ymmärrä, että eikö ihmiset huomaa sitä, että paita on liian pieni?! Kävin juuri tutustumassa eräällä kuntosalilla, jossa minulle kertoi salista eräs nuori nainen. Hän oli oikeasti ihan nätti jopa. Mutta se, kun rintojen kohdalla olevat napit olivat juuri sen näköiset että ihme kun on kiinni saatu.. Lähinnä säälitti tyttö tässä tilanteessa.
En ymmärrä miksei ihmiset ymmärrä, kauluspaitojen kohdalla jossa se on niin helppo huomata, kun laittavat paidan päälleen ja nappien välistä vilkkuu ihoa! Eikö siinä tajua, että paita on liian pieni? Ei ilmeisesti, kun kuntosalilla asti ihmiset pukeutuvat tuollaisiin liian pieniin vaatteisiin!!
Nyt unohtui mitä mun piti lisäks kirjottaa, mut voin tulla kohta lisää sen ku muistan asian.
Mut kertokaa mielipiteitänne, miten nuorten tyttöjen kuuluu saada mielestänne pukeutua sekä millaiset vaatteet sopivat minkäkin ikäisille naisille ja mitä mieltä olette, minkä kokoisia vaatteita kuuluisi ihmisten käyttää. Eli minkä kokoiset vaatteet ovat oikean kokoisia ja miten oikean kokoiset vaatteet tunnistaa?
maanantai 7. joulukuuta 2009
"Ruma ankanpoikanen vai pelkkä tyhjä ulkokuori?"
Tullut ensimmäistä kertaa elämässäni kuunneltua Antti Tuiskua. Koko viime yönkin soi kännykästä biisit uudestaan ja uudestaan.
Olen tänään miettinyt kovasti kuka olen ja mitä musta tulis. En ole vielä päässyt mihinkään lopputulokseen.
En edes tiedä mitä tarkoittaa lause "kuka olet". Miten silloin voi selvittää, kuka on? Tarkoittaako, että jos tietää kuka on, niin tietää mistä pitää ja mistä ei? Vai sitä mitä haluaa elämällään tehdä? Vai jotain aivan muuta?
Tekisi mieleni vain kirkua. Itkeä, huutaa ja raivota. Samalla kuitenkin oloni tuntuu turralle.
Tuntuu, että olen aivan yksin. Ilman ystäviä. Ilman perhettä.
No, jos näin on niin itseppähän olen heidät pois häätänyt.
Samalla kuitenkin, kun olen ihmisten seurassa, tunnen oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Kunpa olisi joku jolta kysyä asioita. Joka voisi selittää asioita, joita en itse ymmärrä. Tällä hetkellä vain vieläkin tuntuu, että aikuiset lähelläni ovat enemmän hukassa kuin minä.
Mitä teidän mielestä tarkoittaa tai pitää sisällään sen, että ketä olette? Auttakaa, en taida selvitä tästä ilman apua.
Olen tänään miettinyt kovasti kuka olen ja mitä musta tulis. En ole vielä päässyt mihinkään lopputulokseen.
En edes tiedä mitä tarkoittaa lause "kuka olet". Miten silloin voi selvittää, kuka on? Tarkoittaako, että jos tietää kuka on, niin tietää mistä pitää ja mistä ei? Vai sitä mitä haluaa elämällään tehdä? Vai jotain aivan muuta?
Tekisi mieleni vain kirkua. Itkeä, huutaa ja raivota. Samalla kuitenkin oloni tuntuu turralle.
Tuntuu, että olen aivan yksin. Ilman ystäviä. Ilman perhettä.
No, jos näin on niin itseppähän olen heidät pois häätänyt.
Samalla kuitenkin, kun olen ihmisten seurassa, tunnen oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Kunpa olisi joku jolta kysyä asioita. Joka voisi selittää asioita, joita en itse ymmärrä. Tällä hetkellä vain vieläkin tuntuu, että aikuiset lähelläni ovat enemmän hukassa kuin minä.
Mitä teidän mielestä tarkoittaa tai pitää sisällään sen, että ketä olette? Auttakaa, en taida selvitä tästä ilman apua.
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
itsenäisyyspäivän hetkiä
Juttelin sitten pitkästä aikaa erään läheisen ystäväni kanssa. Hän kyseli voinneistani ja muista ja sain taas itkeä hänelle maailman julmuutta. Tai no ehkä lähinnä oman pääni julmuutta, se kun minua tässä ei rauhaan jätä.
Sitten aivan yhtäkkiä, ystäväni ilmoitti suunnitelleensa mitä sanoo hautajaissani. Muut suunnittelevat best manina toisen häihin puheita tai puhetta läksiäisiin tai synttäreille, minun ystäväni suunnittelevat mitä sanovat hautajaisissani. Tämä ehkä kertoo jotain tämän hetkisestä tilanteestani.
Ystäväni totesi aikovansa ainakin siitä sanoa perheelleni ja sisaruksilleni, jotka mahdollisesti vaivautuvat paikalle ilmestymään, että miten he jättivät minut aina pahimmalla hetkellä yksin. Miten he opettivat minut näkemään aina vain pahaa kaikkialla. Miten paras ystäväni pisti välit hetkeksi kanssani poikki, koska ei kestänyt ainaista epäilystäni hänen luotettavuudestaan. Hän ei siis ollut minua koskaan pettänyt, en vain voi uskoa, että oikeasti on olemassa ihmisiä, joihin voisi luottaa. Ystäväni aikoo myös siitä todeta, että minua olisi pitänyt eläissäni muistuttaa, että miten vahva olen, kun olen kaikesta siitä paskasta huolimatta selvinnyt niinkin pitkälle missä olen. (Tuo lause oli nyt outo, kun jouduin puhumaan itsestäni menneessä ja nykyisessä muodossa. Mutta toivottavasti ymmärsitte mitä ystäväni tarkoitti.)
Olen järkyttynyt siitä miten huonosti taas voin. Minulta on silloin joskus kauan sitten kysytty, kun masennus todettiin, että onko mielenkiintoni muihin ihmisiin vähentynyt. Vastaus oli aina sama:Ei. Olen aina ollut peri utelias ihminen ja ollut kiinnostunut väkisinkin toisten elämästä. Nyt olen kuitenkin huomannut, että mua ei enää kiinnosta mikään. Ei yhtään mikään. Ei ihmiset. Ei ystävät. Ei läheiset. Ei musiikki. Ei liikunta. Ei edes se, että olen läski. Tuntuu, kuin olisin aivan lamaantunut.
Eilen kun olimme sielä ystävä perheellä käymässä, huushollin isäntä tosiaan räjähti (perheväkivaltaa taustalla) ja alkoi aivan hulluna huutamaan vaimolleen. Kaikki muut menivät aivan hämilleen, että mitä täällä tapahtuu ja perheen lapsi alkoi itkeä hädissään. Lapsi yritti mennä rauhoittamaan isäänsä, ilmeisesti peläten että isä taas lyö äitiä. Kukaan muu ei mennyt väliin kun lapsi alkoi saada isänsä vihat päälleen, kaikki vain tuijottivat. Itse menin repäisemään lapsen pois siitä ja raahasin hänet hänen omaan huoneeseensa ns. piiloon isää. Omasta lapsuudestani muistan oman huoneen turvan juuri tälläisissä tilanteissa ja ilmeisesti alitajuntaisesti oletin meidän olevan sielä turvassa. Lapsi itki rintaani vasten täristen ja minä yritin siinä sitten saada häntä rauhoitettua. Yhtäkkiä hän hiljeni ja totesi hiljaa kuulevansa sydämeni sykkeen. Kuulemma hakkasi niin kovaa vauhtia, että hän jo sitä itse säikähti, että miten se sydän kestää hakata niin kovaa. Hämäännyin tästä ja en osannut sanoa mitään. Sitten kuulimme, että muut olivat saaneet kerättyä itsensä ja rohkeutensa ja olivat saaneet isän rauhoitettua. Poikaystäväni oli raahannut isännän ulos ja raivosi tälle, että mikä helvetti tätä isäntää vaivaa.
Sain sitten tämän lapsen suostumaan käymään sänkyyn ja lupasin vahtia hänen untaan ja vahtia, että hänen perheensä on turvassa. Hän sitten nukahti itkuunsa ja istuin tunnin hänen vierellään, vuoroin kuunnellen ulkoa kuuluvaa riitaa ja vuoroin vahtien lasta.
Tuntuu, että en saa tätä lasta pelastettua omalta kohtaloltani. Näen hänen reaktioissaan ihmisiä kohtaan niin paljon jo itseäni. Ja pelkään tilanteen pahentuvan.
Tämä kaikki tuntuu niin oudolta. En tiedä mitä tehdä. Vai tehdä mitään.
Pelkään, että puutun asiaan jota ei olekkaan.
Tai ainakaan niin pahana minä minä sen nään.
Jos vain kuvittelenkin kaiken, kun itse en luota.
Heijastan itse pelkoni lapseen?
Entä jos ymmärsin jotain väärin?
Mutta jos en ymmärtänytkään ja en puutu asiaan?
Sitten aivan yhtäkkiä, ystäväni ilmoitti suunnitelleensa mitä sanoo hautajaissani. Muut suunnittelevat best manina toisen häihin puheita tai puhetta läksiäisiin tai synttäreille, minun ystäväni suunnittelevat mitä sanovat hautajaisissani. Tämä ehkä kertoo jotain tämän hetkisestä tilanteestani.
Ystäväni totesi aikovansa ainakin siitä sanoa perheelleni ja sisaruksilleni, jotka mahdollisesti vaivautuvat paikalle ilmestymään, että miten he jättivät minut aina pahimmalla hetkellä yksin. Miten he opettivat minut näkemään aina vain pahaa kaikkialla. Miten paras ystäväni pisti välit hetkeksi kanssani poikki, koska ei kestänyt ainaista epäilystäni hänen luotettavuudestaan. Hän ei siis ollut minua koskaan pettänyt, en vain voi uskoa, että oikeasti on olemassa ihmisiä, joihin voisi luottaa. Ystäväni aikoo myös siitä todeta, että minua olisi pitänyt eläissäni muistuttaa, että miten vahva olen, kun olen kaikesta siitä paskasta huolimatta selvinnyt niinkin pitkälle missä olen. (Tuo lause oli nyt outo, kun jouduin puhumaan itsestäni menneessä ja nykyisessä muodossa. Mutta toivottavasti ymmärsitte mitä ystäväni tarkoitti.)
Olen järkyttynyt siitä miten huonosti taas voin. Minulta on silloin joskus kauan sitten kysytty, kun masennus todettiin, että onko mielenkiintoni muihin ihmisiin vähentynyt. Vastaus oli aina sama:Ei. Olen aina ollut peri utelias ihminen ja ollut kiinnostunut väkisinkin toisten elämästä. Nyt olen kuitenkin huomannut, että mua ei enää kiinnosta mikään. Ei yhtään mikään. Ei ihmiset. Ei ystävät. Ei läheiset. Ei musiikki. Ei liikunta. Ei edes se, että olen läski. Tuntuu, kuin olisin aivan lamaantunut.
Eilen kun olimme sielä ystävä perheellä käymässä, huushollin isäntä tosiaan räjähti (perheväkivaltaa taustalla) ja alkoi aivan hulluna huutamaan vaimolleen. Kaikki muut menivät aivan hämilleen, että mitä täällä tapahtuu ja perheen lapsi alkoi itkeä hädissään. Lapsi yritti mennä rauhoittamaan isäänsä, ilmeisesti peläten että isä taas lyö äitiä. Kukaan muu ei mennyt väliin kun lapsi alkoi saada isänsä vihat päälleen, kaikki vain tuijottivat. Itse menin repäisemään lapsen pois siitä ja raahasin hänet hänen omaan huoneeseensa ns. piiloon isää. Omasta lapsuudestani muistan oman huoneen turvan juuri tälläisissä tilanteissa ja ilmeisesti alitajuntaisesti oletin meidän olevan sielä turvassa. Lapsi itki rintaani vasten täristen ja minä yritin siinä sitten saada häntä rauhoitettua. Yhtäkkiä hän hiljeni ja totesi hiljaa kuulevansa sydämeni sykkeen. Kuulemma hakkasi niin kovaa vauhtia, että hän jo sitä itse säikähti, että miten se sydän kestää hakata niin kovaa. Hämäännyin tästä ja en osannut sanoa mitään. Sitten kuulimme, että muut olivat saaneet kerättyä itsensä ja rohkeutensa ja olivat saaneet isän rauhoitettua. Poikaystäväni oli raahannut isännän ulos ja raivosi tälle, että mikä helvetti tätä isäntää vaivaa.
Sain sitten tämän lapsen suostumaan käymään sänkyyn ja lupasin vahtia hänen untaan ja vahtia, että hänen perheensä on turvassa. Hän sitten nukahti itkuunsa ja istuin tunnin hänen vierellään, vuoroin kuunnellen ulkoa kuuluvaa riitaa ja vuoroin vahtien lasta.
Tuntuu, että en saa tätä lasta pelastettua omalta kohtaloltani. Näen hänen reaktioissaan ihmisiä kohtaan niin paljon jo itseäni. Ja pelkään tilanteen pahentuvan.
Tämä kaikki tuntuu niin oudolta. En tiedä mitä tehdä. Vai tehdä mitään.
Pelkään, että puutun asiaan jota ei olekkaan.
Tai ainakaan niin pahana minä minä sen nään.
Jos vain kuvittelenkin kaiken, kun itse en luota.
Heijastan itse pelkoni lapseen?
Entä jos ymmärsin jotain väärin?
Mutta jos en ymmärtänytkään ja en puutu asiaan?
"Hän on pieni, aina peloissaan,
mut kasvot ei niin kerrokkaan.
Yksin paiskattuna maailmaan,
johon ei tahdo kuuluukkaan.
Varman näköiset on askeleet,
mut jos kysyisit, minne meet,
vastaa, että kunhan eteenpäin,
johonkin poispäin itsestäin.
Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy.
Sydäntään hän ei anna kellekkään.
Pilven varjot saattaa valon lasta
kun kulkee yksinäinen,
laaksossaan ja luulee
Pimeäänsä aina jää tähtiotsa,
eikä nää.
Itse valon kirkkaimman hän kantaa.
Aikaisin jo väsyi väistämään.
Ei luota, mut ei syytäkään.
Liian paljon yli käveltiin
ja unohti,
miten noustiin.
Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy.
Sydäntään, kun ei anna kellekkään.
Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy.
Sisintään, ei näytä kellekkään.
Antti Tuisku - Tähtiotsa
lauantai 5. joulukuuta 2009
Ahdistus
Tämä päivä taas on mennyt niiiiin perselleen, kuin olla ja voi. Tullut syötyä ruuaksi perunamuusia pieni kauhallinen(siinä on vain jäätävä määrä voita joten hyihyihyi!!!!) ja neljä pientä lihapullaa. Aivan liikaa. Ahdistaa tuo kaikki ruokamäärä. Lisäksi söin kourallisen sipsejä.
Tänään meidät mieheni kanssa kutsuttiin ystävämme luo saunomaan. En ole sen jälkeen, kun näin läski olen niin suostunut menemään kenenkään muun kun mieheni kanssa saunaan, joten tälläiset kimppasaunomisideat ahdistavat
minua suuresti!!
Menin sitten idioottina suostumaan menemään saunaan. Menin sitten pitkästä aikaa jopa mieheni kanssa saunaan, ilman pyyhettä jopa, ja sitten kun yritin mennä pesemään tukkaa niin tuli pelkkää kylmää vettä. Olin että whatta hell, miks täältä tulee vaan kylmää? Ja sit ruvettiin totee, et näin isoon kroppaan menee niin paljon vettä, että se oli loppunut kesken sitten. Olin jo vähän, että kiitos, haistakaa paska.
Lisäksi sitten tämän ystäväperheemme lapsi poukasi pesulle samaan aikaan, kuin minä ja rääkäisi, että toivottavasti hänellä ei sitten aikuisena ole noin LÄSKEJÄ REISIÄ. Hän on kuuden vanha. Lasten suusta se totuus kuuluu.
Miksen voi itse tehdä itselleni kauneusleikkausta? Voisin jopa kauniiksi tulla sitten..
"Tuttavaksi jäi paniikin tunne,
ETTÄ en oo kukaan, en ees olemassakaan
Lakkaamatta etsin pelastajaa
Käytössä Mulla ollut aina joku, Jota Rakastaa
Pelko päivät soi, mä ootin
hetkeä, kun jäisin yksin
Hahmotonta, kasvotonta
Mustaa vuotta Liian monta
En kiinni meihin jäänytkään
ja sittenkin voin hengittää, Ilman sua
Mä jään, pysähdyn ja mua ei kanna Toiset Enää
Seurana on vain vieroitusoireet
Kaikkialla, ympärillä vieläkin sut nään
Sade saattaa sua, kun tulet vastaan
Viiman voin vieraaksi Ottaa sua Enää en
Pakkomielteisesti meitin,
Missä kokoontuu ja Ootko yksin
Hahmotonta, tarpeetonta
vuotta hukkaan Liian monta"
-Antti Tuisku- Hengitän-
Tänään meidät mieheni kanssa kutsuttiin ystävämme luo saunomaan. En ole sen jälkeen, kun näin läski olen niin suostunut menemään kenenkään muun kun mieheni kanssa saunaan, joten tälläiset kimppasaunomisideat ahdistavat
minua suuresti!!
Menin sitten idioottina suostumaan menemään saunaan. Menin sitten pitkästä aikaa jopa mieheni kanssa saunaan, ilman pyyhettä jopa, ja sitten kun yritin mennä pesemään tukkaa niin tuli pelkkää kylmää vettä. Olin että whatta hell, miks täältä tulee vaan kylmää? Ja sit ruvettiin totee, et näin isoon kroppaan menee niin paljon vettä, että se oli loppunut kesken sitten. Olin jo vähän, että kiitos, haistakaa paska.
Lisäksi sitten tämän ystäväperheemme lapsi poukasi pesulle samaan aikaan, kuin minä ja rääkäisi, että toivottavasti hänellä ei sitten aikuisena ole noin LÄSKEJÄ REISIÄ. Hän on kuuden vanha. Lasten suusta se totuus kuuluu.
Miksen voi itse tehdä itselleni kauneusleikkausta? Voisin jopa kauniiksi tulla sitten..
"Tuttavaksi jäi paniikin tunne,
ETTÄ en oo kukaan, en ees olemassakaan
Lakkaamatta etsin pelastajaa
Käytössä Mulla ollut aina joku, Jota Rakastaa
Pelko päivät soi, mä ootin
hetkeä, kun jäisin yksin
Hahmotonta, kasvotonta
Mustaa vuotta Liian monta
En kiinni meihin jäänytkään
ja sittenkin voin hengittää, Ilman sua
Mä jään, pysähdyn ja mua ei kanna Toiset Enää
Seurana on vain vieroitusoireet
Kaikkialla, ympärillä vieläkin sut nään
Sade saattaa sua, kun tulet vastaan
Viiman voin vieraaksi Ottaa sua Enää en
Pakkomielteisesti meitin,
Missä kokoontuu ja Ootko yksin
Hahmotonta, tarpeetonta
vuotta hukkaan Liian monta"
-Antti Tuisku- Hengitän-
torstai 3. joulukuuta 2009
Menin sitten kioskille.
Seisoin pari minuuttia tuossa ulkona pelkässä aamutakissa. (olen ollut kipeänä enkä saanut aikaiseksi pukea päälleni). Sitten jalkani veivät suoraan kioskille, ilman että edes tajusin sitä kunnolla. Tällä kertaa myyjä latoi eteeni 300g pussin estrellan manhattaneita. 530kcal/100g. Lisäksi 200g fazerin sinisen, 545kcal/100g sekä 200g fazerin hasselpähkinälevyn 560kcal/100g.
En tiedä kumpaa vihaan enemmän. Itseäni vai myyjää, joka lukee ajatukseni ennen kuin itse edes tiedän niitä.
Minut tuntien, nämä kaikki mitä ostin on syöty seuraavaan tunnin sisään. Katson televisiota ja huomaamattani taas kaikki on syöty.
Tuntuu, et mä teen kaiken näköistä itseltäni huomaamatta.
Mutta positiivista on se, että osaan oksentaa nuo ilman että tuntuu kurkussa inhottavalle nuo puoliksi sulaneet sipsit.
Mikä mua vaivaa?! Ihan oikeesti!?!
Seisoin pari minuuttia tuossa ulkona pelkässä aamutakissa. (olen ollut kipeänä enkä saanut aikaiseksi pukea päälleni). Sitten jalkani veivät suoraan kioskille, ilman että edes tajusin sitä kunnolla. Tällä kertaa myyjä latoi eteeni 300g pussin estrellan manhattaneita. 530kcal/100g. Lisäksi 200g fazerin sinisen, 545kcal/100g sekä 200g fazerin hasselpähkinälevyn 560kcal/100g.
En tiedä kumpaa vihaan enemmän. Itseäni vai myyjää, joka lukee ajatukseni ennen kuin itse edes tiedän niitä.
Minut tuntien, nämä kaikki mitä ostin on syöty seuraavaan tunnin sisään. Katson televisiota ja huomaamattani taas kaikki on syöty.
Tuntuu, et mä teen kaiken näköistä itseltäni huomaamatta.
Mutta positiivista on se, että osaan oksentaa nuo ilman että tuntuu kurkussa inhottavalle nuo puoliksi sulaneet sipsit.
Mikä mua vaivaa?! Ihan oikeesti!?!
Syöminen
Istun taas tuolissani ja itken. Itken koska mietin taas, että voinko syödä tuota tai tuota. Olen kahden vuorokauden aikana syönyt paketin nuudeleita. 408kaloria 86g. Ihan helvetisti.
Ja nyt tuo korvautuu. Siis, että en ole kuin tuon verran syönyt. Ei ole nälkä. Haluan vain ahmia. Ahmia ja paljon.
Taistelen itseni kanssa, että lähteäkö kulmakioskiin ostamaan suklaata ja sipsiä, vai ei. En halua mennä!!! En HALUA!
Tuntuu taas kuin päässäni olisi joku toinen joka määrää mitä teen. Että lähden sinne kioskille.
Inhoan tunnetta, etten hallitse elämääni. Että joku toinen päättää elämästäni.
Ja tunnen olevani taas häviöllä. Tiedän, että lähden kohta sinne kioskille. Tällä hetkellä voin vain vielä hallita, että miten suuret annokset ostan sieltä. En sitä miten paljon niistä ahmin.
Se täti kun pitää sitä kioskia, näkee musta jo ku marssin paikal et mitä olen ostamassa. Laittaa tiskille jo suklaalevyn ja 300g sipsejä, ennen kuin ehdin edes suutani avata.
Tämä ehkä kertoo suhteestani tuohon kioskiin. Helvetti!
Vihaan itseäni.
Ja nyt tuo korvautuu. Siis, että en ole kuin tuon verran syönyt. Ei ole nälkä. Haluan vain ahmia. Ahmia ja paljon.
Taistelen itseni kanssa, että lähteäkö kulmakioskiin ostamaan suklaata ja sipsiä, vai ei. En halua mennä!!! En HALUA!
Tuntuu taas kuin päässäni olisi joku toinen joka määrää mitä teen. Että lähden sinne kioskille.
Inhoan tunnetta, etten hallitse elämääni. Että joku toinen päättää elämästäni.
Ja tunnen olevani taas häviöllä. Tiedän, että lähden kohta sinne kioskille. Tällä hetkellä voin vain vielä hallita, että miten suuret annokset ostan sieltä. En sitä miten paljon niistä ahmin.
Se täti kun pitää sitä kioskia, näkee musta jo ku marssin paikal et mitä olen ostamassa. Laittaa tiskille jo suklaalevyn ja 300g sipsejä, ennen kuin ehdin edes suutani avata.
Tämä ehkä kertoo suhteestani tuohon kioskiin. Helvetti!
Vihaan itseäni.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Ärsyttää
Eilen kun oli aidsin vastainen päivä, musiikkitelevisiosta tuli ohjelmaa aiheeseen liittyen, jonka nauhoitin. Nyt kun katsoin sitä, ärsyynnyin suuresti, kun ohjelmassa eräs yhdysvaltalainen mies totesi näin:"jotkut mainostavat tulevansa ghetosta tai muista kamalista olosuhteista.. Asu sillan alla, asu täällä kaksi vuotta. Sen jälkeen voit sanoa, että elämä on kovaa."
En sano, että sillan alla asuvan elämä ei olisi kovaa. Vihaan vain sitä, että pitää ruveta jotenkin kilpailemaan, että kumman elämä on rankempaa. Vaikka kaksi ihmistä olisi kokenut saman asian, ei se silti tarkoita, että he tuntisivat samoin! Kaikki me koetaan asiat eri tavalla!!
Esim. Kun itse olen menettänyt melkein kaikki rakkaani kuolemalle, en ehkä enää niin suuresti järkyty, kun taas joku kuolee. Jotenkin siihen on vain liikaa tottunut. Pointtini kuitenkin on, että vaikka minä en siitä enää, ikävä kyllä, osaa niin pahasti enää järkyttyä, ei se tarkoita etteikö joku toinen voisi siitä järkyttyä!
Ja mielestäni tämä on täysin sallittua! Vihaan tuota ajatusta, että jos on kaksi ihmistä, joilla molemmilla on eri tavoilla ollut rankka elämä, että nämä kaksi alkavat verrata elämiään, että voi voi kun mulla on noin ja noin paljon rankempi elämä ollut.
Ihan kuin se olisi oikeasti, joku ylpeyden aihe, että on ollut rankka elämä. Voin suoraan sanoa, että ei ole!
En sano, että sillan alla asuvan elämä ei olisi kovaa. Vihaan vain sitä, että pitää ruveta jotenkin kilpailemaan, että kumman elämä on rankempaa. Vaikka kaksi ihmistä olisi kokenut saman asian, ei se silti tarkoita, että he tuntisivat samoin! Kaikki me koetaan asiat eri tavalla!!
Esim. Kun itse olen menettänyt melkein kaikki rakkaani kuolemalle, en ehkä enää niin suuresti järkyty, kun taas joku kuolee. Jotenkin siihen on vain liikaa tottunut. Pointtini kuitenkin on, että vaikka minä en siitä enää, ikävä kyllä, osaa niin pahasti enää järkyttyä, ei se tarkoita etteikö joku toinen voisi siitä järkyttyä!
Ja mielestäni tämä on täysin sallittua! Vihaan tuota ajatusta, että jos on kaksi ihmistä, joilla molemmilla on eri tavoilla ollut rankka elämä, että nämä kaksi alkavat verrata elämiään, että voi voi kun mulla on noin ja noin paljon rankempi elämä ollut.
Ihan kuin se olisi oikeasti, joku ylpeyden aihe, että on ollut rankka elämä. Voin suoraan sanoa, että ei ole!
tiistai 1. joulukuuta 2009
repikää. Tappakaa.
haluan leikata läskini. Mahasta lähtisi tuosta ja tuosta. Ja jalat.. Oi tuosta haluan viiltää palan irti.. Ja tuosta.. Ja tuosta..
Haluan vain repiä kaiken irti. Lihakset. Läskit, kaiken pahan.
Tapa mut.
Haluan vain repiä kaiken irti. Lihakset. Läskit, kaiken pahan.
Tapa mut.
Palkitseminen
Painoindeksini on pudonnut 29.6. Se on vieläkin iso, tiedän, mutta ainakin olen jo tuon 20puolella jo:) tästä hyvästä palkitsin itseni värjäämällä tukkani vaalean ruskeaksi, mitä olen jo pitkään halunnut. Lisäksi diettipossuuni on kertynyt 5euroa, eli 5kiloa on lähtenyt siitä kun aloitin, joten hyvältä näyttää:) olen tänään harvinaisen positiivisella mielellä, käytyäni tunnin pyörälenkillä. Kilometrejä tuli arviolta 12, vaikka vauhti oli suht rauhallinen:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)