Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

"Voiko samalla rakastaa ja vihata?" - Extaasi-

Kuuntelin tänään meidän koneelta biisejä mitä avokki on ladannut netistä ja törmäsin extaasin viha ja rakkaus nimiseen kappaleeseen. Jotenkin tuon kappaleen idea "onko viha ja rakkaus sisaria? voiko samaan aikaan rakastaa ja vihata?" kolahti hyvin paljon. (Tuo pätkä soi siis heidän kertosäkeessään.)

Lääkkeiden vieroitusoireet on menneet pikkuhiljaa ohi, en tiedä onko lääkkeettömyydeen syytä vai jonkin asteisen vieroitusoireen syytä, mutta jatkuvia itkukohtauksia tulee vieläkin. Luin lehdestä otsikon jostain siskoksista ja päädyin parkumaan. Avokki katto vähä pitkää, et mikäs sul tuli. Hyvä siin sit selittää, et en mä tie mikä on ku toi otsikko aiheutti tän parkumisen..

Oon käynyt nyt joka päivä uimassa pari kertaa ja nyt alotan ensi viikolla pyöräilyn pitkästä aikaa niin, että suunnitelmissa on ainakin arkena polkea kymmenen kilsaa päivässä. Toivottavasti saan aikaiseksi sen ja ei tule sään puolesta ongelmaa. Kyllä tämä tästä. MINÄHÄN TEEN SEN! LAIHDUN!!

Kuumuus

Yö tuli sitten vietettyä sairaalassa. Ambulanssi haki mut kuulemma joskus kolmen aikaan sairaalaan, koska sain paniikkikohtauksen painajaisten ja kuumuuden takia. Muistan itse vain, että en pystynyt hengittämään enkä nielemään. Olin kuulemma päässyt kunnolla myös kuivumaan.

Tähän kuumuuteen alkaa menemään niin hermot, tuntuu etten päivälläkään pysty hengittämään. Pelottaa käydä taas illalla nukkumaan. En halua taas joutua sairaalaan. Avokki vain ei osaa hoitaa tilannetta muuten niin pakkohan siinä on apua pyytää.
Pitäisi varmaan aloittaa jälleen lääkkeet. En vain taas haluaisi.

Tänään olemme menossa mökille uimaan ja saunomaan. Muut siis saunovat ja uivat normaalisti, itse uin taas varmaan t-paidassa ja uikkareissa, hävettää kroppani. Enkä varsinkaan suostu menemään saunaan muiden kanssa, kun olen näin iso. Hävettää vain liikaa.

Mutta nyt lähden vetäämään liikunta vaatteet päälle ja lähden pyöräilemään. Pakko mikä pakko. Ja ehkä ulkona olisi helpompi hengittää, kun sielä tuulee kuitenkin.

Daisy De La Hoya

Päivän thinspona mulle Daisya. Nätti tyttö, kiva kroppa, silikoonit vähän liian isot. Haluaisin itse kuitenkin tuon tyyppisen kropan. Eli sellaisen kun barbiella, pieni vyötärö, kunnon kokoiset rinnat ja lantio ja pienet sirot jalat. Niin ja tuo Daisyn tyyli muutenkin! Rokki tukka ja kunnon meikit ja rokki vaatteet, aah<3
Niin ja juu, tiedän, että hän on joissain kuvissa "hieman" horahtavan näköinen, so what?

Katsoin muuten hassun ohjelman missä esiintyi malli Bar Refaeli, onko tuttu? No kuitenkin, ohjelmassa muutettiin barbin mittakaava ihmisen kokoiseksi ja siinä todettiin, että tämä malli Bar Refaeli on pituudeltaan ja kroppansa koolta melkein samaa kokoa kuin barbi olisi ihmisenä, wau. Olen kateellinen! Nyt kuitenkin Daisya!

Alan olemaan aivan sekaisin. Lääkkeeni loppuivat noin viikko sitten ja nyt menty ilman niitä. Syy tähän ihan vain oma laiskuus ja se, ettei ole rahaa maksaa niitä vaikka olisikin resepti.
En ole ennen nyt sen jälkeen, kun lääkkeet lopetin, ollut ilman niitä ja alan huomaamaan jo joitan ns. vieroitusoireita. En tiedä ovatko nämä vieroitusoireta virallisesti vai mitä mutta lääkkeiden lopetuksen jälkeen nämä alkoivat pikku hiljaa joten?

Oloni on tuskainen, ahdistaa koko ajan. Tärisen tajuamatta sitä aina edes itse heti. Vaikea hengittää ilman astmapiipun apua. Hermot menee saman tien, kun yritän jotain tehdä. En pysty keskittymään ja sen kyllä huomaa. Jo tätä tekstiä kirjoittaessani olen joutunut pitämään kolme taukoa, jotta pystyn jatkamaan. Jotenkin tuntuu, että aivot vain ei toimi.

Mulle kovasti sanottiin, että nää lääkkeet mitä syön, ei aiheuta riippuvuutta jne. En sitten tiedä mistä muusta tuo kaikki voi johtua jollei lääkkeiden lopetuksesta. Lääkkeitä oli kuitenkin paniikkihäiriöön, syömishäiriöön, vakavaan masennukseen, sekä unilääkkeet päälle.

Liikkuakin pitäisi, hienot kesäkelit kuitenkin vihdoinkin mutta, jotenkin vain tässä olossa ei saa aikaiseksi. En uskalla lähteä polkemaan saati lenkille kun pelkään, että saan jonkun kohtauksen kesken matkan ja en pysty hengittämään ja tuuperrun jonnekkin kadulle. Tai sitten tämä on taas niitä kuuluisia tekosyitä. Miksi itseään on niin vaikeaa ottaa niskasta kiinni? Vai onko se sittenkin merkki siitä, että en todellisuudessa halua laihtua? Tai ainakaan tarpeeksi, kun en ole valmis tekemään asioita sen eteen, jotta laihtuisin?