"mun jälkeeni ei jää
kai mitään kestävää
pois kaikki häviää
mä hiekkalinnan teen
se vaipuu paikoilleen
ei kestä huomiseen
on turha rakentaa
polkua jatkuvaa
jos kaikki katoaa"
Indica - Ikuinen virta
**
Olen miettinyt lähiaikoina paljon elämääni, valintojani jotka ovat johtaneet minut tähän pisteeseen.
Olen pyrkinyt elämään sillä asenteella, että en kadu menneisyyttä, koska siitä ei ole hyötyä. Parasta ottaa tai edes yrittää ottaa siitä opiksi ja jatkaa elämää ja muistaa, että ilman sitä menneisyyttä, ei olisi nykyisyyttä.
**
Avopuoliso- ja ex- tilanne on viimein selvä. Ajateltuani asioita pitkään ja hartaasti, päätin nykyisen suhteeni olevan sen yrittämisen arvoinen. Jos tosin käytös ei rupea muuttumaan, puolin ja toisin, niin pitää tilannetta harkita uudestaan.
**
Viime viikko meni syvässä ahdistuksessa ja flunssassa. Suoraan sanottuna ryyppäsin koko viikon taas putkeen. HUOH! Tämän ON loputtava.
Vaikka tilanne olikin se, että syömiset sain sitten pidettyä hallinnassa, kun join. Söin vain perus itse väsättyjä salaatteja ilman kastikkeita ja mahdollisimman vähä hiilihydraattista ruokaa. Mutta mitäs hemmetin hyötyä siitä muka oikeasti oli jos kerta join koko ajan?
Yhdessä siiderissäni mitä yleensä juon on kaloreita 100ml 25kcal. Hiilareita ei kuulemma lainkaan mutta joo.. Ja sitten kun noita siidereitä meni illassa taas n.10 + sitten ennen sitä jo päivällä juodut.. Siiderit on siis kooltaan perus 50cl.
Ja vaikka en ajattelisi juomisessani vain tuota kaloriasiaa, mielestäni asiasta pitää silti huolestua. Koska mielestäni tilanne ei ole sitten enää hallinnassa, kun yksin ollessani alan juomaan. Avopuolisoni tarvitsisi olla minua 24/7 ilmeisesti vahtimassa, että tähän käyttäytymiseeni tulisi joku tolkku. Mutta ei hän voi tehdä niin. En edes antaisi. Enkä halua antaa hänen tehdä niin.
**
Tarvitsisin päiviini taas tutun ja turvallisen rutiinin. Sen kun keskityn vain siihen, että en syö.
Silloin yleensä meinaan saan tilanteen pysymään edes vähän hallinnassa. Hetken..
Ja sitten vielä tuo liikuntakin. Vaikka rakastan talvea, on jostain syystä äärimmäisen vaikeaa potkia itseä liikkeelle tuonne ulos, kun pakkasta äböyt 15 ja ei meinaa pysyä pystyssä missään, kun on niin liukasta. Perhana.
**
Mietin myös sitä miten olen vuosien saatossa muuttunut. Miten olen hylännyt minulle tutut, rakkaat ja turvalliset tavat. Ennen soitin. Rakastin sitä. Rakastin olla ihmisten seurassa. Olla minä. Lukea. Kirjoittaa. Tanssia. ELÄÄ.
Ja nyt en enää mitään niistä tee, en vain vieläkään jaksa. Ei ole energiaa.
Toisaalta onko ihmekkään, että ei ole energiaa, kun elän tälläisillä tavoilla miten elän nyt.
**
Jos paranen ensi viikon aikana/siihen mennessä, pakotan itseni juoksemaan. Olen tehnyt itselleni juoksuaikataulunkin, minkä ei pitäisi olla todellakaan liian vaativa.
1päivä intervalliharjoitus, 2päivä perus harjoituskerta, joka on selkeästi hitaampi kuin intervalliharjoitus ja 3päivän harjoituksen tarkoituksena on olla hidastempoinen kestävyysharjoitus.
Tuolla linjalla tarkoitus olisi taas alkaa liikkumaan. Ja tuo ensimmäisenkin intervallihajoituksen kestona on kuitenkin olla vain 12-15min, sillä en tosiaan ole liikkunut pitkään aikaan yhtään.
Jos tuosta juoksemisesta saisi nyt tehtyä säännöllisen,
uskon, että elämäni kohenisi muutenkin. Siis että oloni paranisi, nukkuisin paremmin ilman lääkkeitä ja ruokailuni saisi hallintaan. Ehkä. En tiedä.
**
Sitten muuten suuri salaisuus, jota en kerro nyt kuin tänne.
Pidän helmikuun tipattomana, sillä olen vielä enemmän huolissani tilanteesta, kuin mitä olin viimeksi, kun vastaavaa yritin.
Vaihdoin muuten blogi osoitteeni. Jos ihmettelette, mistä moinen osoite, niin se on eräs Klamydian kappale, jota rakastan ja joka mielestäni sopii tähän blogiinkin.
Vastalauseita osoitteenmuutoksesta saa toki esittää..
****
Lisää muuten näitä mun hajanaisia ajatuksia taas: tajusin juuri kaipaavani viiltelyä. Silloin sain pidettyä kaiken hallinnassa ja pystyin olemaan ihmisten seurassa. Olin täysi absolutsti ja sairaalloisen alipainoinen. Ja taas muutaman siiderin jälkeen, pääni järkeili tämän asian sillä tavalla, että jos viiltelisin vielä, sasisin tuon tilanteen takaisin.
Katselen noita vanhoja arpia käsissä, jaloissa sekä mahassa. Tutut ja turvalliset jäljet. Mitkä kertovat totta kai siitä, että on paha olo ollut, mutta kuitenkin myös siitä, että olen saanut tilanteen hallintaan. Ja koska vielä tässä istun kirjoittamassa, olen sitä mieltä, että olen kuitenkin veistä ym oikein. Tai siis oikein siinä mielessä, että olen hallinnut tilanteen, enkä ole tappanut itseäni. Viiltänyt tarpeeksi syvää, että olen päätynyt tikattavaksi mutta kuitenkin niin, että ambulanssissa ei ole tyypit ollut paniikissa.
Ehkä mun on parempi alkaa taas hiljentymään täällä suunnalla, kun ei tässä tekstissä tunnu olevan taas päätä eikä häntää saati sitten niitä selkäpaloja.
Loppuun vielä ihanan Raaka-aine nimisen bändin ikuiseen hämärään sanat. Nauttikaa.
On helppo hengittää, kun ensin ymmärtää
Mitä meistä jälkeen jää, kun kaikki häviää
Kun silmät avautuu niin totuus paljastuu ja toivon kipinä sammuu
Pysähdyin miettimään tarkoitusta elämään
En löytänyt jumalaa, en ketään muutakaan
Minua auttamaan, päätin luovuttaa ja lähteä kulkemaan
Tielle pimeään jäin nyt yksinään
En kestä päivääkään jäädä oravanpyörään
Kulkemaan, uudestaan
Samaa vanhaa toistamaan
refrain:
Mielummin mä kuolen seisaaltaan, kuin jatkan elämääni polvillaan.
Ja me taistellaan aina uudestaan, ennen kun maahan kaadutaan.
Kun aika pysähtyy ja pilvet väistyy, ei enää pelottaa voi kylmä hautakaan
Tahdon lepäämään ikuiseen hämärään
refrain (2x)
Kun loppu lähestyy, sitä ensin hämmästyy
Sen jälkeen pelästyy, mutta kaikki järjestyy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti